Taas on pieni tovi kulunut edellisestä viestistä.

Tässä välillä tämä on todettu turhaksi. Oma vuoroni onnistumiseen ei ole vielä, ehkä myöhemmin pystyn lopettamaan tupakoinnin. Nyt kuitenkin elämäntilanne on muuttunut siten, että hajoaisin totaalisesti ilman savukkeita. Tupakka on käytännössä henkireikänä tällä hetkellä ja kiitos sen saa ajatukset pidettyä jotenkin kasassa...

Toivotan onnea muille tupakannoin lopettajille ja niille jotka suunnittelevat lopettamista. Asenne ja tasapainoinen ympäristö ratkaisevat. Niillä eväillä onnistutte! :)

Mukavat syksyn jatkot kaikille blogia lukeneille.

Periaatteessa viikko takana lopetuksen jälkeen. Todellisuudessa edellisestä savukkeesta on aikaa reilu neljä vuorokautta. Tässä asiassa on kuitenkin sama mikä päivä oli se viimeinen kunhan se nyt vain pysyy viimeisenä.

Ensimmäiset päivät ovat pahimmat, silloin jouduinkin polttamaan muutamat savukkeet, mutta seuraavat päivät ovat sujuneet paljon paremmin. Purkkaa olen syönyt silloin tällöin pahimpaan nikotiinin tarpeeseen, muttei sekään korvaa sitä tapaa minkä on tupakoivana oppinut, mutta ei silti tulisi mieleenkään luovuttaa.

Näyttää ja tuntuu pahalta kun yskiessä keuhkoista tulee sellaista keltaista sitkeää limaa mikä maistuu täysin hirveältä. Miksi sitä siellä on... sitä miettiessä ei paljon mieti makua, kunhan saa sen kaiken paskan pois elimistöstä.

Tuntuu jatkuvasti vähän väsyneeltä ja on joutunut nukkumaan melkein 10 tunnin yöunia, mutta se on kai normaalia? Tulipahan samalla tarkastettua että ihan normaaleja fyysisiä vieroitusoireita ollut. Enimmäkseen ollut nyt hikoilua, huimausta ja väsymystä. Toisaalta ulkona on kesän kuumimmat päivät, joten sekin voi omalta osaltaan vaikuttaa näihin uusiin tuntemuksiin.

Don Huonot - Ruoski Minua. Eilen kuutelin salilla biisiä ja tajusin sen kummemmin biisin tarkoitusta miettimättä, että kipu on oikea keino päästä himosta. Mitä enemmän satuu, sitä vähemmän ajattelet mitään muuta. Seuraavat päivät treenataan kovaa ja hakataan säkkiä kuin pahinta vihamiestä...

Olen esittänyt olevani mies, joka en ole
Koska kuvittelin olevani mies, joka en ollut
Niin kauan että häpeän kun katson silmiin sinua
Niin kauan että hellät kätesi satuttavat minua
Häpeän, häpeän, häpeän
Ruoski minusta esiin se mies joka oon
Joka oon, joka oon
Mutta joka en ole ollut
Pilkkaa minua, sylje kasvoilleni
Opeta minut tottelemaan sinua
Anna mun armoa anella
Olen anonut, vaatinut, pyytänyt, peiliin katsomatta sua syyttänyt
Olen sormien välistä antanut valua hukkaan kaiken
Niin kauan että hellät kätesi satuttavat minua
Niin kauan että häpeän kun katson silmiin sinua...
Häpeän, häpeän, häpeän
Ruoski minusta esiin se mies joka oon
Joka oon, joka oon
Mutta joka en ole ollut
Pilkkaa minua, sylje kasvoilleni,
Opeta minut tottelemaan sinua
Anna mun armoa anella,
Ruoski kunnes en enää
Jaksa vastaan tapella

Ei ole helppoa ei ja miksi pitäisi olla... Ensimmäinen päivä on se pahin vaikka toiset väittävätkin ensimmäisten päivien olevan vielä helppoja. Vanhasta tavasta löysin itseni aamusta istumassa parvekkeella juomassa kahvia ja nauttimassa tupakasta. En ymmärrä miksi, miksi haluan sytyttää savukkeen yhä uudestaan ja uudestaan kun toisaalta samalla kiroan itseäni ja sytytettyä savuketta. Vanhat tavat ovat pinttyneet itseeni liiaksi.

Ehkä uskon viisaampiin ja ostan nikotiinikorvaus tuotteita, purkkaa, nyt ainakin aluksi. Katsoo sitten myöhemmin jos jotain muuta tai sitten on käyttämättä mitään. Sekin aika koittaa vielä, tiedän sen. Haluan itse uskoa siihen ja toivon muidenkin uskovan. Hankalinta on tuen puute, se että toiset sanovat uskovansa mutta eivät usko kuitenkaan, koska ennenkin on lopetettu mutta aina palattu takaisin vanhaan. Todista ensin itsellesi ja sitten vielä muille että olet tosissasi... Muiden mielipiteillä ei loppupeleissä ole merkitystä, koska ensinnäkään ne eivät ole niitä jotka tupakasta kärsivät tai siitä että minä sitä poltan. Miksi kukaan välittäisi toisesta? Ei tässä maassa välitetä kuin omasta egosta ja siitä millä itseään voi pönkittää eteenpäin. Ihmisiä jotka välittävät ja auttavat toisia silkasta auttamisen ilosta on aika harvassa tai sit sellasia ei vaan ole tullut mun eteeni.

Iloista kuitenkin on etten ole polttanut kuin viisi savuketta nyt "lopettamis" päätöksen jälkeen. Sallin itselleni vielä hetken ne muutamat savukkeet päivässä pahimpaan himoon, mutta sitten tulee stoppi. Loppuu kokonaan tuollainen toiminta.

Toisinaan ihminen pystyy luomaan ajatuksia ennen heräämistä, ennen hetkeä jolloin avaat silmät ja tajuat olevasi hereillä. Jonain aamuna asiat voivat muuttua, voi olla että tajuaa jotain kuten itselleni kävi. Tajusin, kuten monet muutkin kaltaiseni, että nautinnosta on tullut riippuvuus. Tupakka, jota nautinnollisesti poltin on saanut elämästäni liian suuren hallinnan. Ymmärsin että asioiden on muututtava ja tupakasta on päästävä eroon. Silloin en tiennyt millainen operaatio edessäni odottaa. Kokeilun ja pettymyksen kautta tiedän nyt mitä edessä on ja tiedän mitä tavoitteeseen pääsy vaatii. Kuten useimmat, olen lopettanut ja aloittanut, pysynyt noidankehässä pääsemättä siitä pois. Nyt on kuitenkin tullut aika astua kehästä ulos.

Itsekuri. On pystyttävä sulkemaan nautinnon halu pois mielestä, luovuttava vanhoista tavoista jotka ovat hallinneet elämää jo liian kauan sekä muistettava miksi haluan lopettaa. Tiedän, että jossain vaiheessa himo polttaa vain se yksi savuke - "koska eihän yhdestä haittaa ole" kasvaa todella suureksi, mutta sen halun kieltäminen tietää jo voiton puolella olemista. Olen kokenut kuukauden ilman tupakkaa ja tiedän miten hyvältä se tuntuu, silti olen antanut itseni vajota takaisin pohjalle, kiertänyt kiskan kautta ja ostanut röökit tietäen tuhoavani jo saavutetun hyödyn. Kaikki vain siksi ettei itsekurini ole ollut riittävä.

Nyt asiaan tulee muutos, sillä tupakka poistuu elämästäni lopullisesti. Haluaisin olla kuten monet ja sanoa etten koskaan ole tupakkaa polttanut, mutta siihen en saa enää mahdollisuutta. Voinkin vain toivoa pystyväni lopettamaan ajoissa ennen kuin olen aiheuttanut itselleni pysyvän vahingon...

Silloin herätessäni tajusin olevani samanlainen kuin kuka tahansa narkomaani. Tajusin olevani jotain mitä en ikinä halunnut olla. En koskaan uskonut miettiväni ensimmäisenä päivän ensimmäistä sauhua tai varmistelevani askin riittävyyttä seuraavalle päivälle. Päiväannos on kuitenkin saatava oli sitten terveenä tai kipeänä.

Viha jota tunnen itseäni kohtaan on suuri. Inho ja häpeä seuraavat vihan tunnetta. Olen valmis lopettamaan tupakoinnin.

Seuraavat kuukaudet seuraan ja kirjoitan itselleni ylös lopettamisen tuskaa ja iloja. Asioita joista voin huomata olevani oikealla suunnalla, tietäen meneväni kohti parempaa. Ilman jatkuvaa seurantaa olen varma ettei itsekuri riitä ja lopulta huomaan seisovani pysäkillä tupakka huulessa, itkien mielessäni miksi en pysty lopettamaan.

Päivä kerrallaan aina joulukuun alkuun asti. Ainakin siihen saakka tämä blogi on voimissaan ja päivittyy...